Artistit    Press    Connect    Store 




DIISON

   





Tasoi Recordsin ensimmäinen artistikiinnitys on Diison. Diison on suomalais-jamaikalainen räppäri, joka on aiemmin tehnyt musiikkia englanniksi. Kielen vaihto suomeen oli päähänpisto, joka osoittautui lupaavaksi urakäänteeksi. Kappale kantautui Mikael Gabrielin korviin ja pian tämän jälkeen Diisonille tarjottiin levytyssopimusta.



Diison kuvailee soundiaan melodiseksi räpiksi, jossa kuullaan vaikutteita mm. nykyajan jenkkiräpistä ja jamaikalaisesta dancehallista.




Diisonin ja samalla Tasoi Recordsin ensimmäinen julkaisu oli Marttyyri ft. Kube, joka julkaistiin marraskuussa 2015. Hänen viimeisin julkaisu on helmikuussa 2017 julkaistu balladi “Aina”, jossa on mukana fiittaamassa ensikertalainen SANÉ.

Kesäkuussa 2016 julkaistu kesäinen single "Vastarannan Kiiski" sekä elokuun alussa julkaistu synkkä 808 -balladi "Auta Mua", jossa mukana myös Djangomayn olivat Diisonin viime vuoden julkaisut.

Diison aloitti vuoden 2018 julkaisemalla grungesoundin inspiroiman trapsinglen nimeltä “Lasso”, jossa fiittaajana Djangomayn.




Diison feat. DJANGOMAYN - Lasso





Diison feat. SANÉ - Aina





Diison X Chrizay - Valitse Puoles





Diison - Vastarannan Kiiski







Diison & Djangomayne - Auta Mua







Diison - Haippii




Diison - Marttyyri (feat. Kube)











Sulje artisti